perjantai 28. joulukuuta 2007

JOULUNAIKA 24.-28.12.2007

KUREDU

24.päivä keskellä yötä viideltä, lähdimme raahaamaan laukkujamme lentokentälle, sinne mistä lentotaxit lähtevät. Ei sinne pitkä matka ollut ja lauttaankin ehdimme sopivasti.

Lähtö Malen lentokenttäsaarelta klo.6.00

Mahtava kokemus oli nähdä lentotaxista kaikki pienet atollit ja saaret. Lento kesti 40 minuuttia.

Aamun sarastaessa pääsimme Kuredun paratiisisaarelle.

Sen jälkeen ei paljon tarvinnutkaan laukkuja raahata, kun lentsikasta ne vietiin suoraan meidän majapaikkaan, joka oli hirsimökki, näkymät merelle päin, vessa ja poreamme taivasalla.


Kuin suomessa mökillä konsanaan. Ihanaa puuta!


Päästiin heti aamupalapöytään saavuttuamme. Oli ihana heittää kengät pois ja kulkea paljain jaloin hiekalla ja myös ravintoloissa oli korallihiekka lattia. Saarella oli yhteensä 4 buffee ravintolaa, 4 a'la carte-ravintolaa sekä 6 baaria..

Päivä tuntuikin pitkältä, koska jouluateria oli vasta puoli yhdeksältä illalla.
Pöydät notkuivat herkkuja, jopa kinkkuakin oli tarjolla, mutta ei ole suomalaisen kinkun voittanutta.

Lapset jaksoivat hyvin koko päivän, ei tarvinnut paljoa unta hakea, kun olimme päivän aikana kävelleet saarta ympäri ja uineet niin meressä kuin altaallakin.





25.päivä. Joulupävänä lapsille oli järjestetty ohjelmaa. Kuusen koristeluista joulukorttien tekoon, joka palkittiin joulupukilla. Joulupukki saapui rannalle palmun oksilla koristetulla soutuveneellä yhdessä kahden enkelin kanssa.

Lapset juoksivat karkuun huutaen, että se on valepukki. Lahjat kyllä kiinnostivat lapsia, Juliannen vuoron tultua pukin huudellessa nimeltä, Juuliska pikkasen jännitti, mutta rohkeni sitten kysyäkin että mistä pukki on kotoisin? Juliannen mielestä aito pukki on suomalainen. Pukki vastasi olevansa napapiiriltä. Heh he, ei varmaan, kun oli sen verran ruskettunut. Tällä aikaa miehet olivat snorklailemassa ja bongasivat pikkukaloista kilpikonniin.

Päästiimme me naisetkin snorklaileen. Pidimme toisiamme välillä kädestä kiinni koska pelotti, kun mureenat ilmestyivät näköpiiriin tai edessä häämötti tumma korallirykelmä. Jälkeen päin huvitti..

26.päivänä oli sitten lasten olympialaiset. Leikkimielisissä kisoissa kilpailtiin meriaiheisin viestikilpailuin, välineinä snorkkelit, maskit pelastusliivit yms. Parasta kuitenkin oli mielestämme kilpailu, josta joukkueet rakensivat kukin oman hiekkalinnan. Niksun ja Juliannen joukkueet sai jaetun ykkössijan.



Miehet pääsivät myös golfin pariin saarelle rakennetulla 6 reikäsellä par 3 kentällä. Saarella onkin monenlaisia aktiviteettejä vesiurheiluharrastusten lisäksi saarella voi harrastaa tennistä, sulkapalloa, jalkapalloa, golfia, pingistä ja punttisalikin löytyi. Me hameväki tykkäsimme loikoilla auringossa ja polskutella altaalla, sillä aikaa kun miehet urheilivat. Ruokailut jotka olivat todella hyvät jaksottivat mukavasti päiväämme. Joannan päiväuniaikaan olikin kaikilla siestahetki.



27. päivä vietimme 11-vuotishääpäiväämme ikimuistoisessa tunnelmissa, kynttilä illallisen merkeissä, rantaravintolassa tähtitaivaan alla, aivan kahden.



Ennen tätä ihailimme auringonlaskua. Taivas oli kuin tulessa ja tunnelma tähdissä.



28.päivä Aamulla ensimmäisenä Anne tuli koputtelemaan ikkunamme taakse ja huikkasi, että tulkaa katsomaan auringonnousua.


Siinä unihiekat vielä silmissä napsimme muutaman kuvan ja sen jälkeen menimme haikeana pakkaamaan tavarat ja kävelimme viimeiselle aamupalalle paljain jaloin.


Vielä kuitenkin ehdimme altaalla maata ja miehet golfata. Lentotaksi lähti takaisin kohti Malea kello 11. Oih miten ikimuistoinen matka. Toivottavasti joskus pääsisimme tänne uudelleen!

3 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Hei, mahtavaa, kun teillä on kivaa!!!! Hienot on maisemat!! Mukavaa joulun jatkoa ja siunattua uutta vuotta!!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hienosta kuvakavalkaadista sieltä paratiisista. Tuntui melkein, että olis päässyt mukaan! Upeeta kun pääsitte Valppaille jouluksi. Toivottavasti saatte "joulupakettimme" ennen juhannusta!
Siunattua uutta vuotta!

Ida & Jukka kirjoitti...

Voi ei, ei olisi pitänyt tulla katsomaan! Tulee ihan ikävä sinne mahtaville rannoille ja matkakuume senkun vaan kasvaa! Kiva kun pääsitte viettämään joulua sinne, joulukuusi ja joulupukki ja kaikki!Mahtavaa!!!
Siunattua uutta vuotta!